Kulmalipun tuntumasta

Hiihdon maailmancupissa on nyt pikkujoulukausi hiihdetty. Alkukausi on mennyt hyvinkin suurilta osin niissä merkeissä kuin sen odotettiinkin menevän. Miesten puolella Petter Northug on ollut hyvässä iskussa koko alkukauden ja voittanut lähes kaiken mitä on lähtenyt yrittämään. Dario Cologna on ainoana pystynyt edes vähän haastamaan Northugia normaalimatkoilla.

Naisten puolella taas Marit Björgen on voittanut kaikki normaalimatkojen kilpailut, joihin on osallistunut ja sprinteistäkin melkein kaikki. Björgenin haastajista ainoastaan Vibeke Skofterud ja Therese Johaug ovat pystyneet jollain tasolla vastaamaan Björgenin vauhtiin. Kauden ensimmäisten viikonloppujen aikana myös Charlotte Kalla kykeni jossain määrin haastamaan Björgeniä, mutta Düsseldorfin sprinttiviikonlopun jälkeen Kallakin on jäänyt johonkin taaemmas.

Joulun jälkeen koittaa useimpien huippuhiihtäjien kauden päätavoite Tour de Ski. Miesten puolella on melko todennäköistä, että Northug hiihtää kärjessä, tai ainakin aivan kärjen tuntumassa koko kiertueen, mutta raskasrakenteisena hiihtäjänä, hän tulee todennäköisesti taas kokemaan suuria vaikeuksia Tourin loppunousussa. Mikäli Cologna pääsee lähtemään viimeiselle etapille alle minuutin päässä Northugista on erittäin todennäköistä, ettei Northug juhli vieläkään uransa ensimmäistä Tourin voittoa. Aikaisempina vuosina Northug ei ole kyennyt kipuamaan raskasta nousua ylös riittävän vikkelästi, enkä näe mitään syytä sille, että hän tänä vuonna olisi sen parempi ylämäkihiihtäjä.

Suomalaisten mieshiihtäjien asetelmat Tourille lähdettäessä ovat suhteellisen heikot. Matti Heikkinen on alkukauden näyttöjen perusteella ainoa, joka pystyy vakavissaan taistelemaan Tourilla sijoituksesta kymmenen kärkeen, muut suomalaiset lienevät siellä sijoilla ynnämuut. Heikkisenkin kohdalla ongelma tulee siinä, ettei hän ole tällä kaudella onnistunut kilpailuissa hiihtämään ehjää hiihtoa kertaakaan. Rukalla Heikkinen ei hiihtänyt ollenkaan silmävamman takia, Davosissa hän kaatui viimeisellä kierroksella ja Roglassa katkesi sauva.

Naisten puolella taas Marit Björgen ei ole pariin vuoteen edes osallistunut Tourille. Viimeisimmällä Tourillaan Björgen hyytyi niin pahasti kesken kiertueen, että hänelle varmasti jäi jonkinasteiset traumat koko reissusta. Nyt Björgen lähtee haastamaan ensisijaisesti itsensä ja näin taistelemaan siitä ainoasta merkittävästä voitosta, joka häneltä vielä puuttuu.

Björgenin haastajat eivät varmastikaan tunne sääliä, vaikka Björgen hyytyisi kesken kilvan. Justyna Kowalczyk on hallitseva Tourin voittaja ja vaikka Kowalczykin alkukausi olikin aika kankean oloista hiihtoa, niin Roglassa voitettu 10km perinteisen kilpailu osoitti, että kuntohuippu on osumassa tälläkin kaudella oikeaan paikkaan. Viime vuonna Kowalczyk vei Tourin ylivoimaisesti päästyään viimeiselle osuudelle yli kahden minuutin etumatkalta. Tänä vuonna tuskin tulee olemaan yhtä helppoa.

Muut Björgenin haastajat ovat yhtälailla tuttuja nimiä. Charlotte Kalla on jo kertaalleen urallaan voittanut Tourin ja uskon, että Kallakin onnistuu taistelemaan ainakin sijoituksesta kolmen parhaan joukkoon. Aino-Kaisa Saarinen onnistui ensimmäistä kertaa tällä kaudella Roglan 10km kilpailussa, mutta on sanottava, ettei Saarisen vapaalla hiihdetyt kilpailut ole vielä herättäneet kovin suurta luottoa siihen, että Aikku pystyisi nousemaan Tourilla aivan terävimpään kärkeen.

Vibeke Skofterud ei ole menneinä vuosina Tourilla mitään suuria ihmeitä esittänyt. Olen henkilökohtaisesti ollut hieman yllättynyt tämänkin kauden aikana siitä, miten kovaa Skofterud on kulkenut. Pidän silti täysin mahdollisena sitä, että mikäli kunto vain kestää, niin Skofterud on samassa haastajaporukassa Kowalczykin ja Kallan kanssa. Viimeinen Björgenin haastaja on sitten Therese Johaug. Johaug antaa reilusti tasoitusta muille hiihtäjille siinä, ettei haasta kärkeä sprinteissä. Sen sijaan normaalimatkoilla Johaug tulee erittäin hyvää vauhtia. Mitä pidempi matka ja mitä haastavampi latu, sitä kovempaa muihin verrattuna Johaug hiihtää. Viime vuonna Johaug nousi viimeisellä kolmella osuudella kymmenen kärjen ulkopuolelta toiseksi. Johaug myös oli kirkkaasti nopein viimeisellä osuudella, hiihtäen minuutin kovempaa kuin toisiksi nopein Marte Elden ja kaksi minuuttia kovempaa kuin Kowalczyk. Pitäisin täysin mahdollisena sitä, että mikäli Johaug lähtee noin minuutin kärjen takana viimeiselle osuudelle, niin hän voittaa koko Tourin.

Mustina hevosina Tourille voisi nostaa miesten puolelta loistavan alkukauden hiihtäneen Maurice Magnificat’n, Venäjän Alexander Legkovin sekä aivan kärjen tuntumassa koko kauden hiihtäneen Alexey Poltoraninin. Cologna-Northug -kaksikkoa näistä kukaan tuskin haastaa kokonaiskilpailussa, mutta kärkiviisikkoon näistä voi yltää kaikki.

Naisten puolella mustina hevosina kärkitaisteluun voisi kenties nostaa viime kaudella loistavan Tourin hiihätneet Krista Lähteenmäen ja Marthe Kirstoffersenin. Myös USAn Kikkan Randall on tällä kaudella alkanut vihdoin päästä vauhtiin myös normaalimatkoilla, joten häntä ei kannata täysin unohtaa. Kannattaa toisaalta katsoa sitäkin, miten hieman “nimettömämmät” norjalaiset pärjäävät. Tarkkailun alle siis Astrid Uhrenholdt Jacobsen ja alkukauden yllättäjä Heidi Weng.

Naisten puolella ei olisi suurikaan yllätys mikäli jälleen norjalaiset juhlisivat kolmoisvoittoa. Miesten puolella sen sijaan Norja tuskin tulee voittajaa juhlimaan. Ennakkoasetelmat Tourille ovat selvät: Björgen ja Cologna suurimpina suosikkeina, muut ovat haastajia.

Eurooppalainen jalkapallokausi lähenee puoliväliään ja useissa sarjoissa siirrytään jo lyhyelle joululomalle. Englannissa tutusti ei vietetä joululomaa, vaan pelit jatkuvat joulun jälkeen heti tapaninpäivänä. Kauden ensimmäinen puolisko on Englannissa sujunut suurinpiirtein ennakko-odotusten mukaisesti: Manchesterin seurat hallitsevat sarjaa ja Lontoolaiset tulevat perässä. Cityn ylivoima on ehkä ollut hieman odotettua kovempaa, mutta suuri yllätys ei ole, että City porskuttaa sarjan kärjessä.

UEFAn kilpailuissa englantilaisilla seuroilla on syksy mennyt yllättävän huonosti. Manchester Unitedin konttaaminen Mestareiden Liigassa oli odottamatonta ja varsinkin lohkovaiheen viimeisessä ottelussa kärsitty tappio Baselille oli suoraan sanottuna rimanalitus. Citykin pelasi yllättävän heikon UCL:n lohkovaiheen jääden kolmanneksi omassa lohkossaan. Cityn puolustukseksi voidaan toki sanoa, että heidän lohkonsa oli koko UCL:n kovatasoisin.

Toisaalta on hyvä Manchesterin seuroille, ettei kumpikaan niistä ole UCL:n pudotuspelivaiheessa. City on materiaaliltaan ainoa joukkue, joka pystyisi edes teoriassa haastamaan tällä hetkellä Barcelonan tai Real Madridin. Nyt kun Manchesterissä pelataan keväällä vain Eurooppa liigaa, on hyvinkin mahdollista, että UEFAn kilpailusta jää edes yksi pokaali Englantiin. Mestareiden liiga on tulevana keväänä ainoastaan Barcan ja Realin leikkikenttä ja ei olisi kovinkaan suuri vääryys, mikäli UCL:n finaalina pelattaisiin El Clasico.

Toki on huomioitava sekin, että kummallekin Manchesterin seuralle osui suhteellisen ikävä arpa Eurooppa liigan ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle. United saa vastaansa aina vaarallisen Ajaxin ja City pelaa hallitsevaa Eurooppa liigan mestaria, Portoa, vastaan. On hyvinkin mahdollista, että mikäli euroesitykset eivät parane merkittävästi, niin Manchesterissa ei pelata UEFAn otteluita kuin yhteensä kaksi ennen ensi syksyä. Europelien puuttuminen olisi molemmille joukkueille taloudellisesti paha takaisku, mutta se antaisi mahdollisuuden keskittyä pelkästään Valioliigaan.

Valioliigan mestaruustaistelu tullaan käymään aivan varmasti pelkästään Manchesterissa. Chelsean nousu mestaruustaistoon vaatisi kuitenkin sekä Cityn että Unitedin rämpimistä siinä määrin, etten pidä kovinkaan todennäköisenä Chelsean mahdollisuuksia.

FA Cup sai myös hienon arvan kun Manchesterin kaksikko osui toisiaan vastaan heti kolmannella kierroksella. United tulee varmasti kovaa tammikuussa Eastlandsille hakemaan hyvitystä kärsimästään 6-1 -nöyryytyksestä. Toisaalta Sir Alex ei ole useinkaan ollut FA Cupin alkukierroksilla kovin hanakka peluuttamaan aivan terävintä miehistöään. Tästä todistaa mm. toissa kaudella Old Traffordilla kärsitty 1-0 -tappio Leedsiä vastaan. Kuitenkin Sir Alex arvostaa FA Cupin erittäin korkealle ja on todennäköistä, että nyt kun kolmannella kierroksella pelataan Manchesterin derby, niin Sir Alex lähtee peluuttamaan parasta miehistöään. Sääli sinänsä, että toinen Valioliigan kärkijoukkueista tippuu FA Cupista näinkin aikaisessa vaiheessa.

Joulun ja loppiaisen välissä on perinteisesti ratkottu mestaruuksia. Unitedilla on ennakkoon ehkä hieman helpompi otteluohjelma tuona ajankohtana kuin Cityllä, mutta perinteisestihän Valioliigassa ei ole lainkaan helppoja otteluita. Unitedin pitäisi hoitaa ottelunsa Wigania, Newcastlea ja Blackburnia vastaan. Suurin ongelmakohta Unitedille lienee vielä ennen joulua pelattava vieraspeli Fulhamia vastaan. Viimevuosina United ei ole Craven Cattagella juhlinut ja saa nähdä juhliiko tälläkään kertaa. Citylla on vuodenvaihteen yhteydessä ottelut West Bromia, Sunderlandia ja Liverpoolia vastaan. WBAn pitäisi olla Citylle helpohko vastus, mutta Martin O’Neilin luotsaama Sunderland saattaa etenkin Stadium of Lightilla aiheuttaa Citylle odottamattomia vaikeuksia. Liverpool on luonnollisesti aina kova vastus, mutta nykykuntoisen Cityn pitäisi kyllä kotonaan hoitaa nykykuntoinen Liverpool suhteellisen helposti.

Saa nähdä mitä joulu tuo tullessaan. Väitän, että se Manchesterin joukkue, joka ottaa enemmän pisteitä neljästä ottelustaan välillä 21.12-4.1. juhlii toukokuussa Valioliigan voittoa.

Olen paasannut tästä asiasta ennenkin, mutta kun aihe kerta pyörii päässäni niin miksen sitten paasaisi uudestaankin. Eurooppalaisessa jalkapallossa on tällä hetkellä kolme suurseuraa, jotka riehuvat siirtomarkkinoilla ihan miten haluavat. Kolme seuraa ostaa lähestulkoon kenet haluaa ja muut seurat voivat harkita ostavansa sitten niitä jämiä, jotka eivät näille kolmelle kelpaa. Jos jollekin vielä jäi epäselväksi se, mitkä nämä kolme seuraa ovat, niin ne ovat Real Madrid, Barcelona ja Manchester City.

Näiden kolmen seuran toiminta on kokonaisuudessaan hyvin vastenmielistä. He ostavat joukkueisiinsa käytännössä kaikki lupaavat nuoret pelaajat ja kuppaavat markkinoilta myös suurimman osan jo taitonsa todistaneista vanhemmista pelaajista. Periaatteessa minulla ei ole mitään sitä vastaan, että joukkueet ostavat vahvistuksia itselleen, mutta vastustan jyrkästi sitä, että ostetaan maailmanluokan pelaajia tai maailman lupaavimpia pelaajia reserveihin tai vaihtopenkille. Tässä vaiheessa on turha nostaa esille Man Cityn ja Carlos Tevezin välistä ongelmaa, koska sillä ei varsinaisesti ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.

Kuitenkin haluaisin huomauttaa, että tällä hetkellä näiden kolmen seuran vaihtopelaajista saataisiin jalkeille maailmanluokan kymmenikkö kenttäpelaajia. Yhdelläkään näistä seuroista ei enää ole varsinaisesti maailmanluokan kakkosmaalivahtia, kun City päästi Shay Givenin Aston Villaan, mutta näillä joukkueilla on niin paljon resursseja, että niiden vaihtopenkiltä löytyy useimmissa otteluissa sellaista pelillistä tasoa, joka riittäisi heittämällä vastustajajoukkueen avauskokoonpanoon. Ongelma tuleekin sitten siinä, että kuinka montaa lupaavaa nuorta pelaajaa se penkillä istuminen lopulta kehittää oikealla tavalla?

Esimerkin omaisesti haluaisinkin esitellä kymmenen pelaajaa, jotka on kasattu näiden joukkueiden vaihtopenkiltä. Ja jotta valinnat olisivat kaikki keskenään vertailukelpoisia, niin esitellään pelaajia, jotka olivat vaihtopenkillä Mestareiden liigan lohkovaiheen toisessa ottelussa. Tuolloin Real Madrid pelasi Ajaxia, Man City Bayern Münchenia ja Barcelona Bate Borisovia vastaan. Realin vaihtopenkiltä tuosta ottelusta haluaisin nostaa esille nimet Raul Albiol, Gonzalo Higuain ja Angel Di Maria. Tämä kolmikko on kyllä useasti Realin avauskokoonpanossakin esiintyvä, mutta tällöinkin on huomioitava, että he syrjäyttävät avauksesta silloinkin Kakan, Karim Benzeman ja Alvaro Arbeloan tasoisia kavereita.

Barcelonalla oli lohkovaiheen toisessa ottelussa ennakkoon suhteellisen helppo vastustaja, Bate Borisov, mutta siitä huolimatta Valko-Venäjän illassa vaihtopenkiltä löytyivät mm. Gerard Pique, Cesc Fabregas ja Sergio Busquets. Näistä Busquets on tällä hetkellä Espanjan paras puolustava keskikenttäpelaaja, Pique kenties Euroopan lupaavin toppari ja Fabregas tuskin esittelyjä kaipaa. Nämäkin avauksessa ollessaan tiputtavat penkille (tai katsomoon) mm. Javier Macheranon kaltaisia pelaajia.

Manchester Cityn penkki puolestaan pullistelee aina. Jossei pelaajien lukumäärällä, niin ainakin heidän palkkapusseillaan. Jätetään nyt tässä erikseen mainitsematta edelleen se Carlos Tevez. Hänen lisäkseen Münchenissä vaihtopenkillä istuivat mm. seuraavat sankarit: Paolo Zabaleta, James Milner, Nigel de Jong ja Joleon Lescott. Näillekin pelaajille olisi varmasti mukavampaa päästä joskus kentän puolelle.

Seurojen logiikka näissä ostoissa on pettämätön. Markkinoiden tyhjentämiseen on kaksi syytä. Ensinnäkin kun joukkueen materiaali on mahdollisimman laaja, ei tarvitse pelätä sitä, jos joku loukkaantuu. Otteluruuhkan sattuessakin voidaan lepuuttaa joitain pelaajia, tai vaikka koko miehistöä kun on samantasoiset vaihtomiehet olemassa jokaiselle pelipaikalle. Toinen syy markkinoiden tyhjentämiseen on siinä, että kun joku Sergio Agüeron kaltainen pelaaja on omassa joukkueessa, hän ei ainakaan ole vastustajajoukkueessa.

Vaan kuinka paljon nämä nuoret lahjakkuudet loppujen lopuksi kehittyvät reservijoukkueissa, joihin he kuitenkin joutuvat?

Nyt kun on eurooppalainen jalkapallokausi saatu pakettiin niin voidaan jälleen luoda valioliigakauden tähdistökentällinen ja miettiä minkä takia siellä ovat ne pelaajat, jotka siellä ovat. Kauden parhaat ovat siis seuraavat:

Maalivahti: Edwin Van Der Sar/Joe Hart

Näiden kahden välillä ei ollut merkittävää eroa menneellä kaudella. Van Der Sar päätti upean uransa Mestareiden liigan finaaliin ja oli koko kauden ajan Manchester Unitedin maalilla aivan uskomattoman hyvä. Eipä tule mieleen koska viimeksi olisi nähty yhtä upeaa kautta 40-vuotiaalta urheilijalta. Upeilla torjunnoillaan VDS tarjosi Unitedille mahdollisuuden voittoon jokaisessa ottelussa.

Joe Hart jatkoi Manchester Cityssä siitä mihin viime kaudella jäi Birminghamissa. Syrjäytti aivan oikeutetusti Shay Givenin Cityn ykkösvahdin paikalta ja oli viimeinen lukko Cityn lunastaessa paikkansa ensi kauden Mestareiden liigaan. 18 nollapeliä puhuu puolestaan. Nuoresta iästään huolimatta Hart oli kirkkaasti kauden paras maalivahti yhdessä Van Der Sarin kanssa. Upea tulevaisuus edessä ja Englannin maajoukkuekin on vihdoin saanut maalivahdin, johon voi luottaa tiukemmassakin paikassa.

Vasen laitapuolustaja: Leighton Baines

Evertonin paras pelaaja menneellä kaudella. Loistavaa työskentelyä molempiin suuntiin ja monia erittäin tärkeitä vapaapotkumaaleja kauden aikana, joista mainittakoon esimerkkinä viime hetken tasoitus FA Cupin neljännen kierroksen uusintaottelun jatkoajalla Chelseaa vastaan. Tuskin jää Evertoniin kovinkaan moneksi vuodeksi.

Topparit: Nemanja Vidic & Vincent Kompany

Manchesterin eri puolilta löytyivät nämäkin kaksi. Kompany oli Cityn puolustuslinjan tärkein pelaaja johtaen linjojaan esimerkillisesti. Toimi myös Cityn kapteenina Tevezin poissaollessa. Loistavilla otteillaan mahdollisti Cityn menestyksen. Keskikenttä pystyi täysin luottamaan puolustuslinjaan Kompanyn ansiosta.

Vidic nimitettiin täksi kaudeksi Man Unitedin kapteeniksi ja serbialainen kantoi vastuunsa. Ohjeisti Jonny Evansia ja Chris Smallingia loistavasti Rio Ferdinandin poissaolojen aikana. Teki myös viisi maalia kauden aikana. Oli yksi Unitedin mestaruuden tärkeimmistä pelaajista jälleen kerran. Kenties maailman tämän hetken paras puolustaja.

Oikea puolustaja: David Luiz

Tammikuussa Benficasta saapunut portugalilainen oli Chelsean puolelta suurin yksittäinen syy siihen, että Lontoossa voitiin vielä haaveilla mestaruudesta kauden loppuvaiheissa. Esiintyi parhaiten liigakentillä kaikista tammikuussa siirtyneistä pelaajista. Ensi kaudella vieläkin suuremmassa roolissa kun Chelsea hakee paluuta mestaruuskantaan.

Vasen keskikenttä: Gareth Bale

PFA:n vuoden pelaaja. Täysin ansaitusti. Luojan kiitos, ettei Bale siirtynyt muutama vuosi sitten Manchester Unitediin. On saanut Tottenhamissa kehittyä rauhassa ilman taistelua pelipaikasta nimien Evra, Giggs ja Nani kanssa. Loistavat otteet eivät rajoittuneet pelkästään Valioliigaan vaan myös Mestareiden liigassa oli Spursin paras pelaaja. Upeita maaleja. Jos Harry Redknapp malttaa luopua kultakimpaleestaan niin Spurs saa rekkalastillisen rahaa kesällä.

Keskikentän keskusta: Samir Nasri & Rafael Van Der Vaart

Cesc Fabregas oli varjojen mailla koko kauden jolloin Nasri nousi Arsenalin tärkeimmäksi pelaajaksi. Pelillisesti valmis kantamaan Fabregasin vastuun Arsenalin keskikentällä. Pelaajana monipuolisempi kuin Fabregas, minkä lisäksi laukoo huomattavasti paremmin. Ensi kaudella jatkanee siitä mihin tällä kaudella jäi. Tarjoaa Arsenalille mahdollisuuden mestaruuteen omilla otteillaan.

Van Der Vaart oli Redknappin paniikkiostos elokuun lopussa. Real Madridista White Hart Lanelle saapunut hollantilainen kuitenkin todisti kyvykkyytensä kauden aikana. Pelasi harvoin täyttä 90 minuuttia, mutta oli Spursin toiseksi tärkein pelaaja koko kauden. 13 tehtyä maalia ja 9 maalisyöttöä. Loistava kausi alla ja ensi kaudella muodostaa Modricin kanssa kenties koko Valioliigan parhaan keskikentän keskustan kaksikon.

Oikea keskikenttä: Nani

Noussut erittäin suureen rooliin Sir Alex Fergusonin joukkueessa. Sortuu usein liialliseen yksin yrittämiseen, mutta on ottanut paikkansa. Korvannut yllättävänkin hyvin Cristiano Ronaldon jättämän aukon ja paikkasi täydellisesti Antonio Valencian poissaolon kauden aikana. Kauden aikana tehdyt tehot, 9 maalia ja 18 syöttöä, puhuvat puolestaan. Yksi kauden parhaista pelaajista koko Valioliigassa.

Kärkipari: Carlos Tevez & Javier Hernandez

Tevez oli Man Cityn tärkein pelaaja koko kauden ajan. Joukkueensa kapteeni ja paras maalintekijä. Vaikka haluaakin palata kotimaahansa ja kiukuttelee suurimman osan ajasta, on silti hyökkääjä Jumalan armosta. Oli 20 tehdyllä maalillaan Valioliigan paras maalintekijä yhdessä Dimitar Berbatovin kanssa. Jos saa koti-ikävänsä kuriin on edelleen potentiaalinen yli 30 maalin tekijä.

Hernandez löytyi vuosi sitten Meksikon liigasta. Todisti jo MM-kisoissa viime kesänä olevansa hyvä pelaaja, mutta en silti olisi uskonut nuorelta kaverilta näin huikeaa tulokaskautta Valioliigassa. Oli Manchester Unitedin toiseksi paras maalintekijä liigassa 13:lla osumallaan. Oli myös Unitedin paras maalintekijä Mestareiden liigassa. Teki tärkeitä maaleja koko kauden ajan, teki enemmän maaleja kuin Wayne Rooney ja tiputti keväällä Berbatovin Unitedin avauskokoonpanosta, vaikka Berba olikin tuossa vaiheessa kirkkaasti liigan paras maalintekijä. Muodostaa ensi kaudella Rooneyn kanssa yhden koko Euroopan pelätyimmistä kärkipareista.

Mikäli näistä valinnoista on jotain valittamista, niin valittakaa.

Kotoisa ja iki-ihana Veikkausliigamme on jälleen alkamassa. Vaikka kauden alla suurimmat kotimaiset jalkapallouutiset ovat olleet ulkopelillisiä asioita on alkava kausi ennakolta yksi mielenkiintoisimmista moneen vuoteen. Minun lienee turha ruveta toistamaan sitä, että HJK on ennakkosuosikki ja Inter sekä Honka hallitsevan mestarin päähaastajia. Keskityn sen sijaan jälleen yhteen epäkohtaan suomalaisessa jalkapallokulttuurissa ja -keskustelussa.

Kun suomalainen pelaaja palaa ulkomailta Suomeen, lyödään häneen jokseenkin automaattisesti epäonnistujan leima. En nyt tarkoita paluumuuttajia kuten Jari Litmanen ja Jonatan Johansson, vaan sellaisia kuten Berat Sadik ja Teemu Pukki. Myönnettäköön, että paluu Suomeen on heidän kohdallaan tarkoittanut sitä, että he eivät ole onnistuneet vakiinnuttamaan paikkaansa pelaavassa kokoonpanossa vielä ulkomailla. Se, että he palasivat Suomeen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että he olisivat ylihypetettyjä tai huonoja jalkapalloilijoita. Molemmat edellämainituista nuorista kärkipelaajista ovat edelleen ehkä Suomen lupaavimpia nuoria hyökkääjiä.

Jalkapalloilijoiden uralle sattuu monenlaisia hetkiä eivätkä kaikki jalkapalloilijat suinkaan kulje samanlaisia urapolkuja pitkin. Kaikista pelaajista ei voi tulla Lionel Messiä, joka on voittanut kultaisen pallon kahdesti ennen 24:ttä syntymäpäiväänsä. Kun katsomme suomalaisia paluumuuttajia, meidän täytyy ottaa huomioon se, mistä he ovat lähteneet, missä he ovat olleet ja kuinka kauan.

Pukki ja Sadik palasivat molemmat Veikkausliigaan ja HJK:n riveihin. Molempien kannalta paluu Veikkausliigaan oli todennäköisesti heidän uransa kannalta kirkkaasti paras vaihtoehto. Kotimaan liigasta vauhdin hakeminen on äärimmäisen loistava ratkaisu nuorille pelaajille. Täytyy myös mainita, että laadukkaista hyökkääjistä Euroopassa ei missään ole pulaa. Espanja, Italia, Saksa, Ranska ja Englanti tuottavat niin paljon nuoria äärimmäisen lupaavia hyökkääjiä Euroopan kentille, minkä lisäksi myös Euroopan ulkopuolelta tulee suuria määriä nuoria hyökkääjiä, jotka ovat teknisesti valovuosia suomalaisia vastaavan ikäisiä junioreita edellä.

Henkilökohtaisesti en usko, että Pukki tai Sadik tulee enää ensi vuonna pelaamaan Veikkausliigaa. Vaikka HJK onkin Suomen laajimman pelaajamateriaalin omaava joukkue, ei Jarno Parikasta tai Akseli Pelvaksesta ole vakavasti haastamaan Pukkia ja Sadikia Klubin hyökkäyspäässä. Molemmat paluumuuttajat tulevat saamaan alkavalla kaudella paljon peliaikaa ja kun HJK:lla on vielä laittaa heidän taakseen palloja jakamaan maailman paras 15 minuutin pelaaja, Jari Litmanen, on täysin odotettavissa, että molemmat saattavat rikkoa tällä kaudella 20 maalin rajan.

Kun taas katsomme muita maailmalle lähteneitä suomalaisia pelaajia, voimme aiheellisesti kysyä minkälaiset urat esimerkiksi Mikael Forssellilla ja Daniel Sjölundilla olisi olleet, jos he olisivat jossain vaiheessa uraansa hakeneet vauhtia Suomesta, eivätkä väkisin jääneet ulkomaille. Forssell on eittämättä tehnyt hienon uran Englannissa ja Saksassa, mutta hänen potentiaalillaan olisi pitänyt kyetä pelaamaan säännöllistä pääsarjajalkapalloa vielä viisi vuotta. Nyt Forssell istuu Hannoverin penkillä.

Daniel Sjölund oli puolestaan pelaaja, josta Liverpool ja West Ham maksoivat aikoinaan miljoona euroa ilman, että Dajalle tuli yhtä ainoaa Valioliiga-ottelua tililleen. Sjölund on edelleen tärkeä pelaaja Suomen maajoukkueelle, mutta hänenkin potentiaalinsa jäi osin ulosmittaamatta. Mikäli Sjölund olisi koukannut jossain vaiheessa uraansa Suomen kautta ja pelannut yhden ehjän kauden tehokkaasti, hän olisi tälläkin hetkellä kenties Tukholmaa kauempana. On tottakai myös mahdollista, että Sjölund on täysin tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseensa, mutta uskon, että hänellä olisi ollut potentiaalia myös päästä kovempaan liigaan pelaamaan.

Yhtenä paluumuuttajana mainitsisin myös Aleksei Eremenko juniorin, joka kävi viime kaudella dominoimassa Jaron keskikenttää. Losa oli täysin kirkkaasti Veikkausliigan parhaita pelaajia ja nyt hän on Skotlannissa Kilmarnockin tärkeimpiä pelaajia. Mikäli Eremenko nyt kykenee pitämään tasonsa, hän tulee pelaamaan vielä Skotlantia kovemmassa liigassa vakituisena avauskokoonpanon pelaajana.

Sen lisäksi, että Veikkausliigasta vauhtia hakevat pelaajat saavat nostetta uralleen Suomesta, he tuovat merkittävää tasonnostoa Veikkausliigan peleihin. Tästäkin syystä kaikkien meidän kotimaisen jalkapallon ystävien tulisi kiittää kaikkia Veikkausliigaan edes hetkellisesti palaavia pelaajiamme.